Vinkkejä pyörämatkalle
Ohjeita ryhmässä ajamiseen
Pyörät pyörimään -tapahtumassa on mukana runsaasti eri tasoisia pyöräilijöitä. Yhteisen turvallisuuden vuoksi osallistujien on hyvä noudattaa ryhmässä ajamisen pelisääntöjä. Tapahtumassa pyritään ajamaan tiiviissä muodostelmassa, joka vie vähemmän tilaa tiellä ja on siten liikenteellisesti turvallisempaa. Lisäksi perässä ajavat hyötyvät ryhmän tuomasta alemmasta ilmanvastuksesta. Sujuva ja turvallinen ajo tiiviissä muodostelmassa vaatii kuitenkin yhteisten pelisääntöjen noudattamista kaikilta.
Ryhmäajon periaatteita
Tauotus
Ajon aikana pidetään tasaisin väliajoin juoma- yms. taukoja. Ennen pysähtymistä kaikki näyttävät siitä merkin nostamalla kätensä ylös, jonka jälkeen kädellä viitataan alas pysähtymisen merkiksi.
Huom! Vältä pysähtymistä toisen rinnalle! Pysähdy taakse taikka riittävän etäälle sivulle, mikäli tilaa on riittävästi. Suuntamerkit näytetään normaalisti.Mikäli tiessä on kuoppa tms, sitä osoitetaan kädellä, jotta takana olevat eivät ajaisi esteeseen.
Ongelmatilanteessa
Mikäli sinulle tulee tekninen tai muu ongelma, ryhmän perässä tulee järjestäjän edustaja, jonka kanssa ratkaisette ongelman. Huoltoauto on käytettävissä. "Kaveria ei jätetä!"
Pyörät pyörimään turvallisesti!

- Ryhmässä ajaminen perustuu luottamukseen: kun tiedät, että ympärilläsi ajavat eivät tee yllättäviä tai äkillisiä liikkeitä kesken ajon, voit turvallisesti ajaa lähellä muita.
- Opettele merkitseminen, eli toista edelläsi ajavien käsimerkit, jotka ilmoittavat esim. asfaltin epätasaisuuksista, käännöksistä, pysähdyksistä, hidastamisista tai teknisistä ongelmista.
- Voit tehostaa käsimerkkejä myös suullisesti huutamalla, esimerkiksi: "Varokaa autoa!", "Käännytään oikealle!", "Rengas meni!"
- Älä jarruta tai hidasta voimakkaasti ilman että nostat käden pystyyn. Älä vaihda ajolinjaa ilman että näytät kädelläsi suuntamerkin.
- Vältä lukkojarrutuksia eli jarruta mieluummin tasaisesti, jolloin pyörän ohjattavuus säilyy eivätkä perässä tulevat niin helposti törmää sinuun.
- Kun peesaat, pidä huoli siitä, että sinulla on pieni jarrutusvara. Älä siis peesaa suoraan edellä ajajavan takarenkaan takana, vaan vähän sivussa takarenkaan linjasta, mieluiten vasemmalla puolella. Näin edellä ajavan hidastaessa tai muussa yllättävässä tilanteessa sinun on helpompi reagoida eli väistää.
- Yritä välttää törmäämistä muihin pyöräilijöihin ja ajoneuvoihin viimeiseen asti. Ohjaa mieluummin vaikka ojaan.
- Iso ryhmä tekee ns. haitariliikettä: pienikin hidastus tai kiihdytys moninkertaistuu ryhmän loppupäässä. Muista tämä ja pyri ajamaan mahdollisimman tasaista vauhtia käyttämällä vaihteita siten, että pyöritysnopeutesi pysyy samana maaston muodoista huolimatta. Jos rakoja muodostuu, pyri ajamaan ne kiinni rauhallisesti kuroen.
- Kaarteissa on pidettävä huoli, ettei ns. leikkaa toisten eteen. Tämä tarkoittaa sitä, että kaarteissa ja käännöksissä paririvin ulkoreunalla tulee ajaa reilusti ulompana, jotta sisäkaarteen puolelta tulevat eivät joudu jarruttelemaan turhaan eteensä "kiilaavien" vuoksi.
- Kun ajat alikulkutunneliin, tai muuhun liikenteellisesti hankalaan paikkaan, soita kelloa tai toista edellä ajavien kellonsoitto. Pieni sormiliike voi estää monta turhaa kolaria tai läheltä piti -tilannetta.
- Jos huomaat vaarallisen tilanteen, kuten auton, koiran, lastenrattaat tai muita esteitä tai hidasteita, ilmoita tästä muille. Tarvittaessa siirry yksinkertaiseen jonoon antaaksesi tilaa esimerkiksi ohittavalle bussille.
Tauotus
Ajon aikana pidetään tasaisin väliajoin juoma- yms. taukoja. Ennen pysähtymistä kaikki näyttävät siitä merkin nostamalla kätensä ylös, jonka jälkeen kädellä viitataan alas pysähtymisen merkiksi.
Huom! Vältä pysähtymistä toisen rinnalle! Pysähdy taakse taikka riittävän etäälle sivulle, mikäli tilaa on riittävästi. Suuntamerkit näytetään normaalisti.Mikäli tiessä on kuoppa tms, sitä osoitetaan kädellä, jotta takana olevat eivät ajaisi esteeseen.
Ongelmatilanteessa
Mikäli sinulle tulee tekninen tai muu ongelma, ryhmän perässä tulee järjestäjän edustaja, jonka kanssa ratkaisette ongelman. Huoltoauto on käytettävissä. "Kaveria ei jätetä!"
Pyörät pyörimään turvallisesti!
Pyöräilijän muistilista:
- Muista käyttää pyöräilykypärää.
- Jalankulkija on suojatiellä ykkönen. Hänelle on annettava ensiksi mahdollisuus ylittää suojatie. Polkupyörän on pysäytettävä suojatien eteen, jos jalankulkija haluaa ylittää suojatien.
- Pyöräilijän on noudatettava liikennemerkkejä - ja valoja, osoitettava kääntymisensä suuntamerkillä ja käytettävä pimeällä ajovaloja.
- Pyörätiellä tulee noudattaa oikeanpuoleista liikennettä.
- Pyöräilijän tulee muistaa myös tilannenopeus. Pyöräilijän lähestyessä jalankulkijaa tulee hidastaa vauhtia ja yrittää saada jalankulkijan huomaamaan pyöräilijä.
- Ole huomaavainen muita liikkujia kohtaan.
Käy myös tutustumassa linkin takaa liikenneturvan hyvään ohjeistukseen jalan ja pyörällä liikkujalle.
Muistilista pyörän perushuoltoon
Pyörän saa itse huollettua pienillä tarkistuksilla ja toimilla. Tässä on listaa muutamista asioista, joita kannattaa aika ajoin tarkistaa. Pyörä on hyvä huoltaa ainakin kahdesti pyöräilykauden aikana.
Jarrut
Tarkista jarrujen toimivuus ja vaihda tarvittaessa jarrupalat.
Ohjaustanko ja satula
Tarkista, että ohjaustanko tai satula eivät heilu ja liiku puolelta toiselle. Kiristä ne sopivaan kohtaan.
Vanteet, pinnat ja renkaat
Tarkista, että pyörän vanteet ovat suorat ja suorista ne tarvittaessa. Pinnojen kireys on hyvä tarkistaa. Aktiivisesti pyöräilevän kannattaa kuljettaa mukanaan aina pumppua ja huolehtia viikoittain siitä, että renkaissa on riittävästi ilmaa. Näin vältyt renkaiden puhkeamiselta paremmin. Ajoittain kannattaa myös tarkistaa renkaiden kulutuspinnat ja vaihtaa ulkorenkaat tarvittaessa.
Valot ja soittokello
Muista, että joka pyörässä on hyvä olla ajovalo pimeitä ajoiltoja varten. Tarkista valon toimiminen sopivin välein ja vaihda tarvittaessa lamppu. Tarkista myös soittokellon toimivuus ja sen hyvä
kiinnitys pyörään.
Heijastimet
Tarkista, että heijastimet on kiinnitetty hyvin pyörään ja että ne ovat ehjiä. Heijastinten paikat pyörässä ovat: pinnat, polkimet ja pyörän takaosa.
Ketjut
Ketjut on syytä puhdistaa, rasvata ja tarkistaa ruosteelta pari kertaa vuodessa. Puhdistaminen käy helposti vaikka puutarhaletkulla suihkuttamalla. Varo kuitenkin laakereita ja rasvan lentämistä jarrupinnoille. Hyvään tulokseen pääsee myös rapsuttamalla ketjuista lika pois kuivana tiskiharjalla. Puhdistuksen jälkeen ketjut voi käydä läpi öljytyllä rätillä.
Lukko
Tarkista, että pyörän lukko toimii. Monet käyttävät pyörässään sekä kiinteää runkolukkoa että toista lukkoa, jolla pyörän saa kiinnitettyä telineeseen.
Vaihteet ja vaijerit
Tarkista vaihteiden toimivuus ja kunto. Pyörän vaijereiden toimivuus on myös hyvä tarkistaa ajoittain.
Puhtaus
Pyörän peseminen riittävän usein on hyvä ja helppo hoitotoimenpide, joka pidentää pyörän ikää. Pesu onnistuu hyvin ulkona, kun käytettävissä on ämpärillinen kuumaa vettä, johon on laitettu joukkoon hieman vaikkapa astianpesuainetta. Pesemisen voi tehdä vaikkapa vanhalla tiskiharjalla ja sen jälkeen huuhdella pyörä puutarhaletkulla. Jos letkua ei ole käytössäsi, voit myös kaataa ämpäristä vettä pyörän päälle. Kuivuminen hoituu hyvin auringossa tai rätillä. Pesun jälkeen kannattaa hieman öljytä ketjuja, vaijereita ja ruuvien kantoja, ettei pesu ruostuta niitä.
Pyöräilykypärä
Muista aina ajaessasi käyttää pyöräilykypärää turvallisuutesi takaamiseksi.